Alussa vähän jännitin puheenjohtajan saappaisiin astumista, mutta näin loppumetreillä voi vain todeta, että kaikki meni lopulta ihan hyvin, jopa Patentti- ja rekisterihallituksen kanssa asiointi.
Kulunut vuosi on ollut opettavainen ja mukava kokemus. On ollut kiva tehdä hommia hyvien tyyppien (siis hallituksen sekä jäsenistön) kanssa ja laajentaa omaa järjestöaktiivisuutta killan ulkopuolelle.
Mitä sitten sain kuluneelta vuodelta? Kokoustekniikka on nyt jonkin verran tutumpi kuin ennen tätä vuotta, ja pääsin perehtymään sellaiseenkin asiaan kuin yhdistyksen rekisteröimiseen. Rekisteröityminen sai kerhomme toiminnan ympärille hyvää pöhinää muun muassa RY-kahvien merkeissä. Vuoden mittaan myös oma pääaine on tullut vähän läheisemmäksi, mikä tosin osaltaan saattaa johtua myös opintojen etenemisestä.
Tällaisen touhuntäyteisen vuoden jälkeen on hyvä suunnata kohti rentouttavaa joululomaa.
Kiitos kuluneesta vuodesta ja hyvää joulunodotuksen aikaa itse kullekin!
-Eeva-Kaisa, PJ 2018